Jos olet koiranomistaja, tiedät sen kalvavan huolen, joka alkaa vaivata, kun jätät karvaisen kaverisi yksin kotiin päiväksi…
Yrität työntää sen taka-alalle ja keskittyä päivääsi, mutta ahdistus jää häiritsemään -
Nyt huomiosi on täysin muualla. ”Mitä jos koiralleni tapahtuu jotain, kun olen poissa?” ”Mitä jos se loukkaantuu, tai vieläkin pahempaa?”
Tämä tunne sai Saaran, erään labradorin omistajan, vatsan kiertämään kuin pyykkikone. ”Kun istuin pöytäni ääressä ja yritin keskittyä töihin, en pystynyt pääsemään eroon tunteesta, että kotona jokin oli pielessä. Tämä aavistus vain vahvistui – minun oli pakko lähteä kotiin tarkistamaan, miten koirani Martta voi.”
Kun avasin oven, hakkaava sydämeni jätti lyönnin välistä…
“Olohuoneeni oli kaaoksen vallassa. Sohvani oli revitty hajalle ja verhot oli vedetty alas seinältä. Paniikki alkoi vallata alaa etsiessäni Marttaa hullun lailla, mutta sitä ei löytynyt mistään…”
“Sillä hetkellä tunsin oloni avuttomaksi ja lannistuneeksi – onneksi koira tuli kuitenkin pois piilostaan kuultuaan tutun ääneni. Martta oli saanut vakavan ahdistuskohtauksen ja oli erittäin stressaantunut, minkä vuoksi muutoin rauhallinen koira oli päätynyt tekemään tämän! Enkä minä tiennyt asiasta mitään.”
“Kun sitten löysin SeeMyPetin, olin todella helpottunut, sillä kaikki tämä olisi voitu estää!”
SeeMyPet-kamera on kaikenkattava ratkaisu karvaisen kaverin vahtimiseen silloin, kun olet itse poissa kotoa. Saat Full HD -videota, liiketunnistuksen, kaksisuuntaisen äänen ja paljon muuta yhdessä helppokäyttöisessä ja edullisessa paketissa.
Mikä parasta, kyseessä on kertaostos ja voit ohjata KAIKKEA älypuhelimestasi sovelluksen avulla.
SeeMyPet tarjoaa helpotusta, sillä voit tietää, mitä lemmikkisi puuhailee ollessasi poissa. Full HD -kamera, liiketunnistus ja kaksisuuntainen ääni mahdollistavat karvaisen kaverisi touhujen tarkistamisen mistä ja milloin tahansa.
Saat ilmoituksen, kun lemmikkisi liikkuu, ja voit puhua lemmikillesi kameran kautta rauhoittaaksesi tai jopa antaa käskyjä, jos lemmikkisi käyttäytyy huonosti.
Mietitkö, mitä lemmikkisi puuhaa öisin? SeeMyPetissä on hienostunut yönäkötoiminto, joka käynnistyy automaattisesti valon määrän vähetessä, joten voit tarkkailla lemmikkiäsi kellon ympäri.
Ja jos sinua huolettaa oma tekninen osaamisesi, ei ole syytä huoleen! SeeMyPet on käyttäjäystävällinen, sen asennus etenee helposti vaihe vaiheelta ja sovellusta on helppo oppia käyttämään. Voit jopa tallentaa kuvaa voidaksesi vaalia niitä arvokkaita hetkiä, joita olisit muuten saattanut jäädä paitsi ollessasi poissa!
Sinun ei myöskään tarvitse murehtia vararikkoon menoa. Laitteen hinta on lompakkoystävällinen ja toimitus on ilmainen, joten kyseessä on edullinen ratkaisu kaikille lemmikkien omistajille. Yhdellä sovelluksella on mahdollista ohjata neljää laitetta, jos koirasi saa liikkua vapaasti useammassa huoneessa.
Älä enää murehdi kotona olevan karvaisen kaverisi vuoksi
SeeMyPet-kamera tekee kotoa poissa olemisesta stressitöntä
Näin tämä kamera voi tarjota täydellistä mielenrauhaa ja suojella koiraasi:
Kaksisuuntainen ääni: pidä yhteyttä lemmikkiisi kaikkialta käyttämällä kaksisuuntaista ääntä, jonka avulla voit puhua lemmikille, lohduttaa sitä tai jopa antaa sille käskyjä sen ollessa yksin kotona.
Full HD -tallennus: full HD -tallennuksen ansiosta saat tarkkaa ja selkeää kuvaa kodistasi ja nelijalkaisesta ystävästäsi, joten sinulta ei jää mitään näkemättä.
Reaaliaikainen videostriimi: kurkkaa karvaisen kaverisi puuhia aina halutessasi reaaliaikaisen videostriimin avulla, jotta voit olla rauhallisin mielin tietäen, että lemmikkisi on turvassa ja tyytyväinen.
Liikkeentunnistimen ilmoitukset: saat ilmoituksen aina, kun lemmikkisi liikkuu, tai jos kotonasi on tunkeilijoita, joten voit ryhtyä toimiin välittömästi ja pitää karvaisen kaverisi turvassa.
Automaattinen liikkeiden seuranta: pidä karvaista kaveriasi silmällä kaikkina hetkinä liikkeiden automaattisen seurannan ansiosta, jotta sinulta ei jää hetkeäkään lemmikkisi leikkisistä tempuista näkemättä.
Erinomaista vastinetta rahalle: säästä rahaa ja saat silti kaikki toiminnot, joita tarvitset pitääksesi lemmikkisi turvassa ja tyytyväisenä. SeeMyPet tarjoaa erinomaista vastinetta rahalle tinkimättä laadusta tai luotettavuudesta.
SeeMyPet käynnistyy automaattisesti, kun valoa on vähän, joten voit pitää lemmikkiäsi silmällä kellon ympäri.
“Olen aina miettinyt, mitä koirani tekee, kun en ole kotona. Hankin SeeMyPet-kameran ja huomasin, että sillä on tapana kiivetä sohvalle ja nukkua siellä tuntikausia! Parasta on kuitenkin se, kun koirani kuulee ääneni kaksisuuntaisen äänen kautta. Silloin koira juoksee kameran luokse ja katsoo suoraan kameraan luullen sitä minuksi! Se on todella suloista ja pelastaa päiväni joka kerta.”
SeeMyPet-kamera on fiksu, edullinen ja helppo ratkaisu lemmikin turvallisuuden ja tyytyväisyyden tarkkailuun silloin kun olet poissa!
SeeMyPet-kamera on täydellinen valinta lemmikinomistajille, jotka etsivät fiksua ja helppokäyttöistä laitetta karvaisten kaveriensa tarkkailuun. Laite tallentaa Full HD –kuvaa ja tarjoaa liikkeentunnistuksen, reaaliaikaisen videostriimauksen sekä kaksisuuntaisen äänen, joten voit tarkistaa lemmikkisi voinnin ja kommunikoida sen kanssa...
Älypuhelinsovelluksessa on runsaasti toimintoja, joiden avulla voit liikuttaa kameraa etänä, ohjata yönäköä ja muita asetuksia sekä sammuttaa tai käynnistää laitteita. Kompakti muotoilu mahdollistaa kameran sijoittamisen minne tahansa kotona, sillä voit ripustaa sen seinälle tai jopa kattoon.
Lisäksi edullisen hintansa ansiosta SeeMyPet-kamera päihittää kilpailijansa myös silloin, kun puhutaan rahalle saatavasta vastineesta!
50 % rajoitetun ajan voimassa oleva tarjous:
Tilaa oma SeeMyPet-kamerasi vain hintaan £59.99
£119.98 ILMAISELLA TOIMITUKSELLA
Hyödynnä tämä lyömätön tarjous ja päivitä lemmikin valvontajärjestelmä paremmaksi SeeMyPet-kameralla. Hanki laite nyt erityiseen kampanjahintaan £59.99 - (50 % ALENNUS alkuperäisestä £119.98 hinnasta). Tänään saat tilaukseesi myös ILMAISEN TOIMITUKSEN!
Jos jostain syystä et ole ostokseesi täysin tyytyväinen, voit ottaa yhteyttä asiakaspalveluun 30 päivän sisällä ja saat rahasi täysmääräisesti takaisin – ilman kysymyksiä!
Tilaa nyt ja nauti mielenrauhasta myös silloin, kun et ole lemmikkisi luona. SeeMyPet-kamera lähetetään 12-48 aukiolotunnin aikana. Älä enää odota vaan sijoita lemmikkisi valvontajärjestelmään varmistaaksesi, että lemmikkisi on tyytyväinen ja turvassa – vaikka et olisi kotona.
Miten SeeMyPet-kameran voi hankkia?
SE ON HELPPOA: lunasta 50 % alennus noudattamalla 4 yksinkertaista vaihetta:
- 1. Mene SeeMyPet-kameran viralliselle verkkosivustolle ja selaa lemmikkikameroiden valikoimaa
- 2. Valitse tarpeitasi parhaiten vastaava laite ja lisää se ostoskoriin (muista hyödyntää mahdolliset alennukset)
- 3. Syötä toimitustiedot ja valitse sinulle sopiva maksutapa
- 4. Kun tilauksesi on vahvistettu, voit ottaa uuden lemmikkikamerasi käyttöön ja alkaa pitää karvaista kaveriasi silmällä mistä tahansa!
Tätä kaikkea olet todennäköisesti kokeillut – onneksi nyt nämä ovat menneisyyttä...
SeeMyPet-lemmikkivalvontakamera on täydellinen ratkaisu koiranomistajille, jotka haluavat pitää karvaista kaveriaan silmällä helposti:
Ei enää huolta eroahdistuksesta tai stressiä siitä, että koirasi on yksin koko päivän - varsinkin, jos olet juuri palannut työpaikalle etätöiden jälkeen.
Ei enää vaivaasiitä, että ystäväsi tai sukulaisesi joutuisivat käymään katsomassa koiraasi. Voit olla rauhallisin mielin ja tarkkailla kätevästi koirasi turvallisuutta ja hyvinvointia.
Ei enää kalliiden koiranulkoiluttajien tai lemmikkivahtien palkkaamista koirasi seuraksi päivän ajaksi. Voit kommunikoida karvaisen kaverisi kanssa etänä SeeMyPetin avulla, jolloin lemmikkisi voi kuulla äänesi.
Ei enää murhetta koirasi turvallisuudesta ja hyvinvoinnista päivähoidossa tai hoitolassa. SeeMyPetin avulla voit pitää silmällä koirasi hyvinvointia.
Ei enää tarvetta luottaa “älykodin” teknologiaan, jota ei ole suunniteltu nimenomaan lemmikkien tarkkailuun. Ei enää tarvetta luottaa siihen, että koirasi pärjää omillaan. Nyt voit tarkkailla koirasi toimintaa ja varmistaa, että se ei tee mitään tuhoisaa tai vaarallista.
Ei enää teknisiä ongelmia, kuten huonoja yhteyksiä tai lemmikkikameran säätövaikeuksia.
Ei enää murhetta lemmikkikameroiden mahdollisista tietoturva- ja turvallisuusongelmista, jotka voivat johtua hakkeroinnista tai luvattomista käyttäjistä.
Tässä on uusi kumppanisi kotiin – SeeMyPet-kamera.
355° kääntyvä yläosa ja 110° kallistuva pallonmuotoinen pää tekevät tästä pienestä yksisilmäisestä robotista loistavan apurin, joka pitää silmällä lemmikkisiä Full HD –tason kuvalla päivin ja öin.“Aloitin hiljattain yövuoron teon ja halusin varmistaa, että koirani ei stressaa ollessaan yksin yöllä, jotta en saisi valituksia naapureilta. Tutustuin lemmikkikameroihin, mutta ne kaikki vaikuttivat kovin kalliilta. Onneksi löysin SeeMyPet-kameran! Se on edullinen ja sen yönäkö toimii todella hyvin! Nyt voin tarkistaa koirani voinnin aina silloin tällöin, myös yöllä.”
“Ajattelin, että olisi aika parantaa kodin turvallisuutta, joten ostin neljä SeeMyPet-kameraa. Nyt yksi niistä toimii myös lemmikin tarkkailun välineenä, sillä kissani pääsee vain yhteen huoneeseen, ja se toimii mahtavasti! Kuka olisi arvannut, että kissani tekee kaikenlaista suloista ollessaan yksin? Otan kuvakaappauksia ja videota koko ajan!”
“Hankimme koiran, kun teimme työtä kotoa käsin. Nyt kahden vuoden jälkeen olemme palanneet tekemään töitä työpaikalla, eikä koiramme kestä erossa olemista. Hankimme SeeMyPet-kameran lemmikin valvontaa varten ja voidaksemme puhua Nukalle, jotta se rauhoittuu. Se toimii erinomaisesti ja Nuka pärjää paljon paremmin nyt, kun se pystyy kuulemaan äänemme.”
“Ostin SeeMyPet-kameran voidakseni pitää koiraani silmällä, mutta en olisi arvannut, että laitteesta on hyötyä myös koiran kouluttamisessa! Aina kun näen sen pureskelemassa jotakin, mitä ei pitäisi, käytän kaksisuuntaista ääntä koiran torumiseen ja se lopettaa välittömästi. Nyt koirani käyttäytyy todella hyvin ja siitä on kiittäminen SeeMyPet-kameraa!
Tee ostoksia luottavaisin mielin – 30 päivän rahat takaisin –takuu tarjoaa turvaa
SeeMyPet tarjoaa 30 päivän rahat takaisin –takuun, jotta voit tehdä SeeMyPet-kameran ostoksen täysin luottavaisin mielin. Jos jostain syystä et ole täysin tyytyväinen SeeMyPet-kameraasi, saat rahasi takaisin 30 päivän sisällä ilman mitään kysymyksiä! Jos et ole 100 %:sen tyytyväinen, ota yhteyttä ystävälliseen asiakaspalveluun ja he auttavat sinua kaikin mahdollisin tavoin.
“Murehdin aina koirani turvallisuutta, kun en ole kotona, varsinkin kun se tykkää hyppiä huonekalujen päälle. Siksi liikkeentunnistimen ilmoitukset ovat suuri apu! Saan ilmoituksen puhelimeeni aina, kun koirani hyppää sohvalle, ja voin tarkistaa tilanteen saman tien. On ihanaa voida nauttia mielenrauhasta tietäen, että koirani on aina turvassa.”
Osta SeeMyPet-kamera tänään ja lunasta 50 % alennus
UKK
Mikä on SeeMyPet-kameran kampanjahinta, joka sisältää ilmaisen toimituksen kaikkiin tänään tehtyihin tilauksiin?
Hanki SeeMyPet-kamera nyt erityiseen kampanjahintaan £59.99£119.98 (säästä 50 %), ILMAINEN TOIMITUS kaikkiin tänään tehtyihin tilauksiin
Miten SeeMyPet-kameran liikkeentunnistustoiminto toimii?
SeeMyPet-kamerassa on sisäänrakennettu liiketunnistinsensori, joka havaitsee lemmikkisi tai mahdollisten tunkeilijoiden pienimmätkin liikkeet. Kun liikettä havaitaan, kamera lähettää hälytyksen puhelimeesi, jotta voit nopeasti tarkistaa, mitä kotonasi tapahtuu.
Voiko SeeMyPet-kameraa käyttää monien eri lemmikkien kanssa eri huoneissa?
Kyllä, voit ottaa käyttöön useita SeeMyPet-kameroita eri huoneissa ja tarkkailla niitä kaikkia samasta sovelluksesta. Voit myös helposti vaihdella kamerasta toiseen katsellaksesi eri lemmikkejäsi päivän mittaan.
Onko SeeMyPet-kamerassa yönäkömahdollisuus?
Kyllä, SeeMyPet-kamera tarjoaa edistyneen yönäkötoiminnon, jonka avulla voit nähdä tapahtumat myös täydessä pimeydessä. Kameran infrapunasensorit aktivoituvat automaattisesti valon ollessa vähissä ja antavat selkeää ja yksityiskohtaista kuvaa päivänajasta riippumatta.
Kuinka helppoa SeeMyPet-kameran käyttöönotto on?
SeeMyPet-kamera on suunniteltu uskomattoman käyttäjäystävälliseksi, joten sen käyttöönotto on helppoa. Lataa sovellus, yhdistä kamera langattomaan verkkoon ja olet valmis! Sovelluksessa on myös kätevä vaihe vaiheelta etenevä opas, joka auttaa sinua koko prosessin ajan.
Millaista SeeMyPet-kameran videon laatu on?
SeeMyPet-kamera tallentaa Full HD –kuvaa, joten saat tarkkaa ja selvää kuvaa kodistasi ja lemmikistäsi. Katsotpa kuvaa sitten reaaliajassa tai tallenteena, pystyt näkemään kaikki yksityiskohdat ja olemaan yhteydessä lemmikkiisi myös silloin, kun et ole kotona.
Hanki mielenrauhaa SeeMyPetin avulla: koirakamera, joka helpottaa eroahdistusta ja taltioi suloiset hetket!
Nauti mielenrauhasta tietäen, että lemmikkisi on turvassa ja tyytyväisenä kotona SeeMyPetin avulla. Tilaa lemmikkikamera kotiisi tänään ja nauti kaikista niistä hyödyistä, joita yhteydenpito lemmikkiin tarjoaa riippumatta siitä, missä olet.
Tarkista saatavuus >>> Säästä 50 % NYT
30 päivän rahat takaisin –takuu – nauti mielenrauhasta vaivattoman lemmikkivalvonnan avulla!
SAAT ILMAISEN TOIMITUKSEN
