Life

Mainosartikkeli

Eroon johtojen sotkusta – tällä langattomalla 3-in-1-latausalustalla lataat laitteet vaivattomasti

OnyxArc

Välillä on vaikea uskoa, että minustakin on tullut monen eri älylaitteen käyttäjä. Pitkälle aikuisikään koin, että yksi tavan iPhone riitti arjen tarpeisiin varsin hyvin.

Työpaikan vaihtuessa kuitenkin sain uudelta työnantajalta kaikenmoisia älyvempaimia. Ja kyllähän ne käteviä ovat!

Laitteiden mukana tuli silti uusi ongelma: tilan puute. Teen töitä pääasiassa etänä, mutta asunto on kooltaan kuin koirankoppi. Tiukkaa siis tekee, vaikka kämpässä asustaakin vain minä ja kissa. Ylimääräisten härpäkkeiden ansiosta työpöydästä tulikin yksi ISO sotku.

Kun sitten valittelin asiasta nuoremmille kollegoille, kehottivat he hankkimaan langattoman latausaseman, jolla kaikki laitteet latautuisivat samalla aikaa. Näinpä alkoi nettishoppailun taival, joka johti minut lopulta tänne.

Esittelyssä OnyxArc

OnyxArc

Ehdin jo selailla nettiä useita tunteja parasta latausasemaa etsien, kun lopulta katse kiinnittyi OnyxArchon – ja syystäkin.

Se oli ainoa lataustalusta, jolla oli kelpo hinta sekä 3-in-1-käytettävyys!

OnyxArclla voi ladata langattomasti 3 laitetta: älypuhelinta, kuulokkeita sekä älykelloa!

Käyttötapoja ei siis tästä latausalustasta kyllä puutu. Sillä onnistuu myös pikalataus, kunhan laitetta käyttää QC3.0-virta-adapterin kanssa.

Minimalistinen muotoilu, kätevät ominaisuudet

OnyxArc

3-in-1-käytettävyys

OnyxArcn erityinen muotoilu mahdollistaa jopa 3 laitteen samanaikaisen lataamisen.

Langaton lataus

OnyxArc tukee Qi-yhteensopivia laitteita, tarjoten helpon ja siistin latauskokemuksen. Sillä lataat kerralla langattomasti kolmea laitetta!

Pikalataus

Nopeaa laitteiden latausta – taatusti. OnyxArc on tehokkaimmillaan QC3.0-virta-adapterin kanssa käytettynä, sillä näin pikalatauksen mahdollistavat laitteet latautuvat salamannopeasti.

Lataus suojakuoren kanssa

Langaton latausalusta on suunniteltu myös suojakuorten läpi toimivaksi (5 mm paksuuteen asti), jotta puhelimen kuoria ei tarvitse irrottaa erikseen joka latauskertaa varten.

Pieni ja kevyt

Tavallista tablettitietokonettakin pienempi OnyxArc sopii matkustelevaan elämäntyyliin mainiosti. Se matkaa näppärästi mukana ja varmistaa helpon latauksen – missä vain, milloin vain.

Helppo käyttöönotto ja käyttö

OnyxArcn käyttöönotto on helppoa kuin heinänteko. Yhdistä se vain virtalähteeseen, aseta laitteesi niille tarkoitettujen kohtien päälle, ja lataus voi alkaa!

Pitää tilan siistinä

Järjestelmällisen ja turhasta krääsästä vapaan latauspaikan voit varmistaa OnyxArclla! Näin se on erityisen hyödyllinen pienissä asunnoissa tai muutoin ahtaissa asuintiloissa.

Yksi pieni laite – iso arjen helpotus

Kun ensi kerran toin työpaikan eri vempaimet kotiin, olin kieltämättä vähän ärtynyt. Ne kyllä olivat käteviä ja helpottivat työn tekoa paljon. Pienen työpöydän luona kolme lisäjohtoa silti aiheutti sotkun, johon meni hermot nopeasti!

OnyxArc

Olin siispä OnyxArcn löytäessäni aika täpinöissäni koko johtosotkun heivaamisesta. Ja laite tulikin perille jo muutaman päivän kuluttua!

Kätevyys sai OnyxArcta kokeillessa ihan uuden merkityksen. Tilaa säästävä ja langaton suunnittelu teki työpöydästä järjestelmällisyyden tyyssijan, jossa mieli lepää ja työ luistaa.

Nyt kun puhelin, kello ja kuulokkeet latautuvat samalla kertaa, ei minun enää tarvitse kamppailla eri johtojen ja laturien kanssa.

Voin todeta, että tämä langaton latausalusta oli kyllä koko vuoden paras hankinta!

Muiden asiakkaiden kokemuksia

En nähtävästi ole ainoa, joka tykkää uudesta, johdottomasta latauksesta!

Ei ole kyllä ihme, miksi OnyxArc on nopeamman ja helpomman latauksen ehdoton ykkönen!

Rajoitetun ajan tarjous

OnyxArc

Mullista laitteiden lataus!

Tilaa nyt omasi virallisesta verkkokaupasta, niin saat 50 % alennuksen!

Juuri nyt saat oman huipputehokkaan latausalustasi entistäkin halvempaan hintaan – ja kaupan päälle ILMAISEN toimituksen! Siispä säästät puolet, saaden tuotteen kotiovelle ilman lisäkuluja.

Jos olet valmis pääsemään LOPULLISESTI eroon johtojen solmuista ja sekavista latauspaikoista, mutta haluat yhä ladata useampaa laitetta kerralla, on OnyxArc tarkoitettu juuri sinulle. Hyödynnä siis ihmeessä tämä erikoistarjous ja klikkaa alla olevaa painiketta tilataksesi OnyxArcn alennushintaan tänään!

Tilannepäivitys

Tänään OnyxArc on yhä saatavilla 50 % alennuksella! Älä silti lykkää tämän langattoman latausalustan hankintaa, sillä varasto hupenee kovaa vauhtia.

Muista, että kaikkiin tilauksiin sisältyy ilmainen toimitus sekä 30 päivän rahat takaisin -tyytyväisyystakuu! Tämä tarkoittaa, että saat ostettua langattoman OnyxArc -latausalustan isoilla säästöillä ja riskittä.

Älä heitä etua hukkaan, vaan hanki oma OnyxArc, kun vielä voit.